Monday, March 01, 2010

Oma koti

Sopivasti kuukausi edellisen tekstin jälkeen... Mutta nyt fyysinen sijainti on Kuopiossa ja omistetussa (pankin omistamassa...) rivitaloasunnossa. Kuukausi onkin mennyt taloa pikkuhiljaa laitellessa. Sen verran uudesta mökistä on onneksi kyse, ettei remonttiin tarvinnut alkaa heti kättelyssä. Kuitenkin tapettia pitää vaihtaa ja joitain huonekaluja uusia, joten tekemistä piisaa ihan näinkin. Kuopioon muuttaminen on lisäksi poikinut pari Helsingin ja Savonlinnan keikkaa, joten viikotkin menevät vauhdilla eteenpäin.

Paavo opettelee jatkuvasti uusia sanoja ja nukkui toissa yönä ensimmäistä kertaa yksin omassa huoneessaan. Muutaman viikon Sanna nukkui lattialla patjalla Paavon sängyn vieressä ja siirtyi siitä sitten viime viikonloppuna vaivihkaa takaisin aviovuoteeseen. Ja poistui sieltä samana yönä vielä takaisin Paavon viereen, koska kuorsasin kuulemma liikaa... Nyt Sannan sijainti kuitenkin on vakiintunut asunnon itäiseen makuuhuoneeseen Paavon pysyessä käytävän toisella puolella. Toki tällainen kahdestaan samassa huoneessa nukkuminen ei tule kestämään heinäkuuta pidemmälle, sillä kuten toinen Sanna jo arvelikin, olemme saamassa perheen lisäystä heinäkuun puolessavälissä.

Mistä päästäänkin sitten siirtämään tämä blogi taas luontevasti odotusblogiksi. Raskaus alkaa olla sillä tolalla, että vauvan liikkeet tuntee jo uloskinpäin ja ultrissa kaikki on näyttänyt hyvältä. Sannalle raskaus on ollut pykälää rankempi kuin edellinen pahoinvoinnin ja väsymyksen merkeissä. Paavo tosin on ollut kannustavana taustavoimana itseni ollessa töissä. Aamupahoinvoinnin yhteydessä ennen joulua taapero nimittäin meni aina mamman mukana toalettiin ja taputti selkään rohkaisevasti. Uusi vauva tietää myös uutta autoa ja sellainen projektikin nyt on meneillään. Siitä kerron kuitenkin lisää vasta, kun muutama yksityiskohta selviää...

Labels: ,

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home